25.6.2013

22. 4th rubber

Tämä on samaa sarjaa edellisen kanssa. Lankana Dropsin Baby Merino ja käyttötarkoitus olisi olla äidille kukkatason liinoina. Näitä teen kolme tai neljä, miten kerä lankaa sitten riittää. Ja ohjehan on edellisen tapaan Ravelrysta löydetty.

21. 9th rubber

En keksinyt mitään suomennosta ohjeelle, mutta itse ajattelin tekeväni näitä kaksi tai kolme kappaletta (riippuen montako kerästä tulee) äidille kirjahyllyyn liinoiksi. Äiti pitää hyllyssä esim. pöytäkellon alla pikkuliinoja ja koin, että nämä ovat oivia siinä hommassa. Lankana Trysil Garnin Tuva, 50 % puuvillaa / 50 % akryylia. Aloitusrenkaaseen piti tehdä 18 silmukkaa, joten reikä keskellä jäi suht suureksi, mutta se ei tässä tarkoituksessa merkitse mitään, kun ei tavaroiden alta kumminkaan näy.

20. Kämmekkäät

Uskokaa tai älkää, tästä tulee kämmekkäät. Ohje on Dropsin - tällaiset tein mallikappaleiksi lankakauppaan, jossa olin aikanaan töissä. Ja olen tehnyt sittemmin itselleni mustana ja valkoisena, nyt on sitten punaisten vuoro. Nämä ovat myös ne kämmekäät, joihin olen tehnyt kiilapeukalon, josta mainitsin lapasten yhteydessä.

Loin silmukat perjantaina, mutten ole voinut aloittaa neulomista, koska 3 mm bambupuikot ovat edellä mainituissa lapasissa, enkä etsinnästä huolimatta ole onnistunut paikallistamaan metallisia kolmosia mistään. Odottelen jo innolla jossain vaiheessa edessä olevaa muuttoa, jos silloin saisi aikaiseksi organisoitua kaikki puikot - tai edes löytäisi ne :)

Lauantain ja sunnuntain vietin erittäin kiireisissä merkeissä töissä. Sunnuntain arvasin kiireiseksi, mutta lauantaista olin odottanut rauhallisempaa - eikö ihmiset enää menekään juhannukseksi mökeille keskelle metsää? Eilinen menikin sitten saikulla migreenin takia, ja koska työterveyshoitaja määräsi saikkua kaksi päivää, oli jo tänään aikaa kuvailla loput työt ja kirjoitella blogiin. Heräsin tänään ennen viittä (!) eikä vielä edes väsytä. Vaihtoehtoja on kaksi, joko sammahdan iltaseitsemältä tai otan päänsäryn takia päikkärit jossain välissä. Pää on huomattavasti parempi kuin eilen, mutta juilii edelleen,

21.6.2013

Kesäpipa valmis

Se valmistui. Tarvitsin 3,5 mm puikot Marianne-sukkiin, joten piti väsätä pipa aamupäivästä loppuu. Vähän tuntuu pieneltä, mutta muistan, että nämä pipat on aiemminkin tuntuneet ja venyneet nopsaan käytössä. Eiköhän tämä paikkansa löydä käytössä. Hauska huomata, että kamera vääristää - ainakin mun mielestä - tosi paljon tuota väriä. Turkoosista Safranistahan tämä siis on tehty.

19. Röyhelöhuivi

On muuten ensimmäinen ja viimeinen tätä lajia :) Tein aikanaan lankakaupassa työskennellesäni Katian Ondasista (jos oikein muistan langan nimen) pienen pätkän malliksi myymälään tälläista huivia. En muistanut sen tekemistä alkuunkaan hankalaksi, joten aamuisella langanostoreissulla päädyin ostamaan kaksi kerää Novitan Frillaa - mustana. On ollut vaikiaavaikiaavaikiaa tämän kanssa. Moneen kertaan tarkoituksella purettu ja viimeisimpänä vahingossa, kun silmukat putosivat työtä siirtäessäni, en saanut niitä poimittua. Ilman haastetta olisin kyllä jo luovuttanut tämän osalta, mutta päätin, että otan tämän juuri siksi haasteeseen mukaan - sitten on pakko saada aikaiseksi, eikä lanka jää pyörimään.

18. Kaitaliina/tabletti

Tätä harmaata Cotton 8 -lankaa oli laatikossa kaksi kerää. Luultavasti Karnaluksista ostettu, mutten ole aivan varma. Koska lankaa on vain tuo kaksi kerää, lopputulos ei ole varma. Mikäli lanka riittää pitkälle, tulee tästä kaitaliina olohuoneen pöydälle, mikäli lanka ei riitä riittävän pitkälle, saa työ ajaa valmistuttuaan tabletin virkaa ruokailtaessa. Tosin saatan myös harkita virkkaavani reunaan jotakin lisää toisesta langasta, mikäli langan riittävyys jää tipalle kaitaliinan suhteen.

17. Marianne-sukat

Näin joskus talvella Facebookissa Kettu-karkeista innoistuksen saaneet sukat. Ja silloin mieleeni tuli, että pitäisi tehdä Marianne-sukat. Mietin pitkään, miten saisin tehtyä raidat "kiertämään", mutta koska inhoan tehdä kuvioneuleita, joissa toista lankaa pitäisi juoksuttaa työn takana ja vaihdella vähän väliä. Siispä päätin nyt lopulta, että vaakaraita saa luvan kelvata.

Olin ostanut lankaa näihin sukkiin jo tuolloin, kun inspiraation sain. Ja myöhemmin valkoisen langan käyttänyt jo johonkin. Siispä tänä aamuna ajelin kahdeksan jälkeen kauppaan ostamaan puuttuvan valkoisen kerän, punainen oli vaatekaapin hyllyllä, johon sen olin jättänytkin.

Rakastan näitä sukkia jo nyt, ajatus olisi suht pitkät varret tehdä näihinkin. Tavoite, että yksi kerä molempia värejä riittäisi, mutta eipä kyllä näiden sukkien takia harmittaisi lisääkään ostaa :)

16. Kännykkäpussi

Kännykkä on jo pitkään kaivannut pussukkaa kaverikseen, kun viime aikoina on ollut tapana pitää sitä ihan vain laukussa. Pitkään oli käytössäni sisätaskuton laukku ja nyt, vaikka sisätasku on, ei muista laittaa puhelinta taskuun, vaan se pyörii laukun pohjalla. Valkoinen akryylilanka - Karnaluksista 2011 joulun alla hankittu - sai kunnian toimia pussukan lankana.

Tässä vaiheessa alkaa olla puikot jo vähän kortilla, mutten viitsi uusia ostaa. Vain yhdet puikot olen tämän haasteen aikana joutunut ostamaan. Joten lanka valikoitui sillä perusteella, että oli sopivan paksuista vapaille puikoille. Ajatus olisi neuloa yksi pätkä, jonka päädyt jäävät suuaukoksi ja reunat virkkaisin yhteen. Puoliväliin asti ajattelin tehdä palmikkoa tuohon keskelle, mutta toinen puoli voisi mielestäni olla ihan sileä.

18.6.2013

Kesäsukat valmiit

Kesäsukat valmistuivat sunnuntaina. Yksi kerä lankaa riitti helpostikin, jäikin vielä suht iso kerä kun jämät kerin. Itse en ole koskaan edes yrittänyt saada raidoituksia kohdilleen tällaisissa langoissa, koska en näe siihen mitään syytä. Nämäkin on tehty toinen toisesta päästä kerää ja toinen toisesta päästä kerää. Näistä tuli lopulta kivemmat kuin ajattelin, että langasta tulisi. Kerran näinkin päin - yleensä nimittäin moniväriset langat näyttävät mielestäni kerällä paremmilta kuin valmiissa työssä.

15. Lily of the Valley -liina

Lanka on Gjestalin Eng, koukkusuositus 1,25-1,5. Ostin 1,75 koukun tätä varten, koska virkkaan aina kamalan tiukkaa. Ohje löytyi taasen Ravelrysta, mutta nyt vähän tuntuu oudolta, kun mallikuvissa on tuossa alussa 8 ja 6 pylväsryhmää, itselläni on seitsemän - mutta ohjeen mukaan kuvittelen ainakin tekeväni siitä huolimatta. Eipä kai sillä niin väliä, kunhan tekee koko ajan tuota seitsemää kuviota, eikä yhtäkkiä koita lisätä. KYH:n myötä olen alkanut virkatakin enkunkielisistä ohjeista, neulonut olen jo jonkin aikaa enkun ja ruotsin kielisistä ohjeista. Ja onhan mulla yksi pöytäliina aloitettuna portugalin kielisestä ohjeesta. Siinä oli onneksi kuvat työstä vaihe vaiheelta niin helpotti ohjeen tulkintaa. :)

14. Lapaset

Sukkia on jo tullut tehtyä, joten nyt vuorossa lapaset. Sukkalankana tämä Gjestalin Silja ei todistetusti kestänyt, mutta koitetaanpa pärjäisikö se lapasissa kulumatta puhki. Mietin, että koittaisin ekaa kertaa tehdä kiilapeukalon lapaseen, olen sen pari kertaa tehnyt pitsisiin ranteenlämmittimiin, mutten koskaan lapaseen.

16.6.2013

13. Pöytäliina

Kauan piti käydä Ravelrya läpi, ennen kuin mieluinen ohje löytyi. Kaikki olivat liian pitsisiä tai liian vähän pitsisiä. Sitten osui eteen sopiva. Lankana on vihreä Primavera Cotton, ja ajattelin, että liina tulisi omaan käyttöön, koska väri on lemppareitani. Mutta saa sitten valmiina nähdä, keksinkö tälle käyttöä, vai annanko tämänkin äitille tai mummulle lahjaksi :)

12. Kukka

Tai itseasiassa kukat. Huomasin yhdessä paidassani reiän, joka on sen verran pieni, ettei haittaa varsinaisesti käyttöä, mutta sen verran suuri, että näkyy kyllä ja huomataan muiden toimesta. Päätin, että jotain koristetta reiän paikalle pitäisi tehdä, jotta paita säilyy käyttökelpoisena. Musta lanka on Dropsin Karisma ja punainen Gjestalin Baby Ull. Punaisen kukan ohje löytyi googlella. Musta on muunnelma Dropsin koristekukasta. Nämä aloitin perjantai-iltana ja sain valmiiksi eilen aamulla.

13.6.2013

Tyynynpäällinen valmis

Työ numero 10, tyynynpäällinen, valmistui ensimmäisenä. Vanhasta tyynystä revin suunnilleen puolet täytteestä pois ja muotoilin neliönmuotoisesta tyynystä pyöreän päällisen sisään sopivan möykyn. Vielä on vähän epäkesko, pitää pyöritellä vähän lisää joutessa. Mutta päällinen on virkattu ja valmis - se on pääasia, eiköhän tuo tyyny käytössäkin muotoudu. Ihanan pehmeä tuli. Halkaisija on n. 30 cm. Nyt on jo ajatus toisesta tyynystä. Olen jo pidempään halunnut sellaisen pötkylätyynyn, joka on hyvä niskan takana, jos sohvalla makoilee. Saa nähdä saanko aikaiseksi tehdä jo Kesäyön hullutuksen aikana vai jääkö tuonnemmaksi. En ole sopivaa tyynyä löytänyt kaupasta - ovat liian pieniä tai liian isoja tai kuosi on ruma. Joten ehkäpä muotoilen tuon toisen sisustyynyn pötköksi ja virkkaan tai neulon siihenkin päällisen :)

12.6.2013

11. Toinen istuinalunen

Paksumpi ja pehmeämpi kuin ensimmäinen istuinalunen. Dropsin Big Merinoa tämäkin ja myös tätä violettia oli kaksi kerää. Tämän ajattelin ihan itsekseen käytettäväksi. 6 mm koukulla virkatessa tämä tuntuu sopivan paksulta, olen joskus aloittanut matonkuteestakin alusta tekemään, mutta se tuntui mielestäni liian paksulta. Violetti on kiva väri, muttei kuulu suosikkeihini - mutta koen tämänkin vähän kuten saapassukat - ei näy käytettäessä, joten värillä ei ole niin väliä.

10. Tyynynpäällinen

Olen ollut ahkera aamusta alkaen. Aloitin tekemään pyöreää tyynynpäällistä heti herättyäni. Töihin pitää mennä illaksi, joten aamun pyhitin tallennetuille telkkariohjelmille ja käsitöille. Eilen illalla en enää saanut aikaiseksi aloittaa uutta, boleroon sain hihaosuuden tehtyä ja vähän aloitettua keskikappalettakin. Aamusta aloitin ensimmäisen ympyrän, lankana on Dropsin Big Merino, jota oli valkoisena kaksi kerää. Päätin tehdä ympyröistä sen kokoiset kuin yhdestä kerästä tulee. Isompi on nyt valmis ja pienempikin jo hyvässä alussa. Lankaa jäi viimeisen kerroksen jälkeen yli sen verran, että kappaleet saa yhdistettyä kunhan molemmat valmistuvat. Tarkoitus siis on ommella/virkata tämä ihan kiinteästi yhden tyynyn päälle - en siis ole tekemässä irtopäällistä.

Otin jo kevättalvella vanhoista koristetyynyistä päälliset irti ja heitin mäkeen, siitä lähtien olen pohtinut sisätyynyille käyttöä. Ovat vain sellaista harsomaista, liki paperista kangasta - lisäksi tuohon kankaaseen on tarttunut punaista väriä noista vanhoista päällisistä - tyynyt siis kuuluivat ostettaessa (kymmenisen vuotta sitten) jo päällisten sisään. Vuosiin tyynyt eivät ole sisustukseeni enää sopineet ja lopulta sain aikaiseksi päälliset irroittaa, mutta halusin hamsterina jättää tyynyt talteen. Valkoinen sopii sisustukseen ja tarkoitus olisi olohuoneen sohvalle tästä tehdä koristetyyny.

11.6.2013

9. Istuinalunen

Menikin jonkin aikaa, että keksin tälle soveliaan nimityksen. :) Minulla oli ranteenlämmittimistä jäänyt jonkin verran Dropsin vaalean vihreää Baby Merinoa, josta päätin virkata. Aloitin virkkaamisen tänään, enkä edes heti tiennyt mitä olen tekemässä. Kun sitten alkoi näyttää siltä, että lankaa on enemmän kuin aluksi ajattelin, niin päätin tehdä tästä istuinalusen. Luultavasti menee ihan tällaisenaan - noin niinkuin kesäteatteria ajatellen - sellaisen jumppamattoa muistuttavan taittuvan istuinalusen päällä viileämpänä päivänä, mutta mietteissä oli myös se, että kävisin ostamassa joskus myöhemmin fleecekangasta palasen ja ompelisin tämän yhteen fleecen kanssa ja reunaan eilen ostamaani satiininauhaa, että reuna olisi nätimpi. Mutta ompelutaitoni ja hermoni tuntien se taitaa jäädä kyllä hamaan tulevaisuuteen. Tai vaatia silmien räpsyttelyä äitille, jonka ompelutaidot voisivat juuri ja juuri riittää moiseen :)

8. Saapassukat

Löysin kaksi kerää seiskaveikkaa - molemmat sitä Opi villasukka -sarjaa. Tuosta marjapuuronpunaisesta jopa pidän, mutta vaaleanruskea oli aikas tylsä. Joten päädyin yhdistämään ne. Ensin ajattelin tehdä raidalliset sukat ja aloitinkin raidoitusta, mutta kun minulla aina käy, en saa värien vaihtumista tehtyä niin, ettei lanka kiristäisi vaihtumiskohdassa - koska en halua päätellä tuhatta pätkää, olisi raidat olleet 2-5 kerrosta, ettei lankaa olisi tarvinnut katkaista välissä.

Koska takareuna kiristi kuten aina, päätin tehdä rikottua helmineuletta. (Englanniksi löytyy ohje Ravelrystä.) Vaikkei se kahdella yksivärisellä langalla oikein pääse oikeuksiinsa, etenkään kun kumpikaan ei ole järin vaalea. Mutta ajattelin tehdä näistä pidempivartiset ja käyttää saapassukkina, jolloin ei ole niin väliä sillä ulkonäöllä.

Eilen aloitin toisen, siitä on jo miltei varsi valmiina, tänä aamuna jätin sen odottamaan toisille puikoille ja aloitin tämän kuvassa olevan toisen sukan - lähinnä sillä, että voisin paremmin arvioida, miten pitkän varren voin tehdä ilman pelkoa langan loppumisesta kesken kaiken. Muutoinkin monesti teen sukkia ja lapasia yms. pareittain tehtäviä yhtä aikaa, vuoroin toista ja vuoroin toista. Vältyn siten toisen sukan syndroomalta, josta aiemmin olen kärsinyt paljonkin.

10.6.2013

7. Bolero


Claire Montgomerien Suuri neuletaito kirjasta löytyi Helpon boleron ohje. No helppohan tämä on, mutta sitä näin kesällä kaipaankin. Aivot narikkaan työtä, jota voi tehdä soffalla telkkaria katsella - vielä siinäkin vaiheessa kun on puoliunessa. Työ neulotaan tason, 1o 1n joustinta päihin ja sileää neuletta keskelle. Ja lopuksi joustinten reunat ommellaan kiinni toisiinsa niin, että joustin muodostaaa hihat ja sileä neule selkämyksen. Ohjeessa ja sen kuvassa nurja puoli on päällä käytettäessä, itse en ole vielä päättänyt, pidänkö päällä oikean vai nurjan puolen sitten lopulta. Riippuu lopputuloksesta, jos saan aikaan nätin ja tasaisen nurjan puolen, niin ehdottomasti pidän nurjaa puolta ulospäin. Nykyisin tuo ehkä jo onnistuukin, aiemmin neuloin nurjalla löysähkösti ja oikealla vastaavasti todella kireää, jolloin sileä nurja neule näytti lähinnä ainaoikealta. Lankana on 2011 joulukuussa Karnaluksista ostettu Le fibre nobili, joka on tummanharmaata merinoa. Sitä löytyi vielä neljä kokonaista kerää sekä useampia erikokoisia jämäkeriä. Tämän ehdin aloittaa vasta tänään, mutta tänään ja huomenna on vapaapäivä töistä, joten toivottavasti ehdin kiriä aikataulun kiinni aloitusten suhteen.

6. Pöytäliina

Tämän Kauhavan Kangasaitan Paula-maton ohjeella tehdyn pöytäliinan kerkesin aloittaa 7.6. Aikataulusta siis olen jäljessä. Viikonlopun olin reissussa, koska Popeda on ihana, ja oli pakko päästä keikalle. Jäi vähemmälle tämä käsityöosuus siis. Ehdin kumminkin lauantaiaamuna tätä vaikka kuinka paljon ennen kuin edes huomasin ottaa kuvan. Tosin eipä tästä kovin fiksua kuvaa olisi paljon aiemmin saanutkaan, kun malli on tuon keskustan osalta suht "tylsä". Uusia töit en viikonloppuna ehtinyt aloittaa, ja tämänkin tekeminen keskeytyi kun lankaa ei ollut mukana kuin yksi kerä, joka hupeni jo uhkaavasti. Veikkaan ettei kerä riitä mitenkään päin, mutta totesin myös, että mikäli kerä riittää siihen, että tuon jälkimmäisen tähtikuvion jälkeen saan tehtyä yhden kerrokseen pylväitä/kiinteitä silmukoita, niin muokkaan sitten suosiolla ohjetta sen verran, että jätän pari kerrosta reunasta pois. Tämä liina menee valmistuttuaan äidilleni ihan muuten vaan lahjaksi. Mummunikin ihastui malliin, mutta virkkailee itse sitten itselleen liinan. Lankana on minulla Safran ja koukkuna 4mm bambukoukku, koska virkkuuni on aina todella kireitä ja mielestäni liinan pitää olla löyhä, jotta roikkuu pöydän reunojen yli siististi, suosituskoukulla tulee niin jäykkä että pysyy tärkkäämättä suorana :)

6.6.2013

5. Kori

Ensimmäinen virkkauskin sitten tuloillaan. Ajattelin ensin, että äitille antaisin tämän, mutta jos en anna, niin onpa itselläni makkarissa beiget matot ja yksissä verhoissakin beigeä on, eli kylläpä tuo varmaan omaankin kotiin sopisi. Idea lähti eilen illalla Erika Knightin Tyylikästä virkaten kirjaa selatessa. Käväisin eilen kirjastossa ja kannoin taas puolet käsityöosastosta mukanani kotiin. Muutama kirja osoittautui ihan turhiksi, ei mitää inspiraatiota niistä tullut, mutta tämä sitten tuli ja löytyi kerä tuota Hjertegarnin Cotton nr. 8 -lankaa laatikosta, eipä siitä oikein muuhun ole kuin tällaiseen pieneen koriin, joskus iät ja ajat sitten ostettu, eikä muutoin ole ko. lankaa tuossa värissä - eikä taida olla muussakaan värissä - varastoissani, joten tämä on hyvä, voi käyttää koko kerän ja lopettaa kun loppuu lanka, tuli sitten korkeampi tai matalampi kori :)

4. Kesäpipa

4.6. tämän aloitin. Loin silmukat ja peräti yhden puikollisen neuloinkin :) Eilen oli matkakäsityönä, ehdin pari kerrosta tehdä autossa ootellessani. Malli on tämä, jota olen tehnyt aiemminkin useasti. Lankana turkoosi Safran. Jotenkin olen tänä kesänä ollut ylirakastunut turkoosiin, vaikkakin olen siitä pitkään pitänyt. Turkoosin mekonkin ostin. Tämä malli on myös ikisuosikkini, ekan kerran tein tällä mallilla kesäpipan vuonna 2008 ollessani Hollannissa au pairina. Silloin lankana jokin paikallinen valkoinen halpisakryyli. Oli myös ensimmäinen  pitsimalli, jota koskaan kokeilin. Myöhemmin ainakin mustasta Kotiväestä oon tehnyt - ja taisin tehdä valkoisestakin Kotiväestä. Kekkasin iltamyöhään, että tämänhän minä teen - tuosta ko. kerästä oli jo puikoilla alku Lehmus-huivista - joskus toukokuun puolella aloitettu - mutta päätin purkaa ja aloittaa tämän, Lehmus kun ei sitten iskenytkään kesätyönä - ehkä sitten syksymmällä jostakin ohuesta villalangasta talvihuiviksi.

4.6.2013

3. (Syto)myssy

Tämän työn ajatus lähti langasta. Ensin ajattelin tehdä jotakin vauvalle - peräti jopa keskoselle - mitä olisi voinut lahjoittaa sairaalaan. Ohjetta etsiessäni törmäsin kuitenkin sytomyssyihin. Olen kyllä aiemminkin sytomyssyistä lukenut, mutta aiemmin en ole aikaiseksi saanut tehdä yhtäkään. Päätin sitten kokeilla, että mitäpä tästä tulisi. Ohje on itse keksitty jälleen kerran, reunus 2o2n ja lisäykset tein langankiertoina oikeisiin raitoihin. Nyt pitäisi vaihtaa isommat puikot ja jatkaa 3o2n ja tekemällä valepalmikkoa. Huomasin valepalmikon olevan yleinen näissä sytomyssyohjeissa, saapi nähdä mitä tästä tulee :)

2. Kesäsukat

Kiirettä on pitänyt töiden ja vapaa-ajan osalta. Sunnuntaina lähdin aika pian herättyäni tapaamaan erään harrastuksen kautta tuttua ihmistä - jonka tapasin siis ensimmäistä kertaa livenä, mutta joka tuntui heti tutulta, onhan tuo harrastushistoria pitkä. Illalla kymmenen jälkeen vasta muistin, ehdin ja jaksoin pohtia, että mikä voisi olla työ numero kaksi. Koska parempi puolisko halusi olla koneella, totesin, että pitää olla jotakin, minkä voi aloittaa ilman ohjetta. Tutkin lankavalikoimaa ja sieltä löytyi Puro Batikia peräti neljä kerää. Joskus olen pitänyt vihreästä, enää se ei ole ihan omin väri. Päädyin kuitenkin tekemään kesäsukat itselleni. Nukun likimain ympäri vuoden sukat jalassa, mutta kesällä riittää yhdet sukat, talvella taas pitää olla tavalliset sukat ja villasukat. Ja koska nukkumasukkien värillä nyt ei kovin suurta merkitystä ole, totesin tämän olevan sopiva lanka. Pitääpä sitäkin joskus johonkin käyttää. Ajatus olisi, josko tuosta yhdestä kerästä tulisi molemmat, mutten ole vielä varma riittääkö kerä, vai pitääkö ottaa vähän toisesta kerästä lisää.

Kuva on otettu tänä aamuna, tuo vähemmän edennyt sukkakin on nyt jo saanut kantapään jälkeiset kavennukset ja muutaman jalkuinkerroksen lisää. Pitäisi saada tästä nuo nro 4 puikot 4. päivän työhön, joten pitänee koittaa ainakin tuo toinen saada valmiiksi tänään, ettei kaikki työt olisi "jollain muilla" puikoilla, kun kohta niitä muita puikkoja ei enää ole :)

1.6.2013

1. Kassi

Ajatus lähti uusimmasta Suuri Käsityö -lehdestä, jossa oli sekä virkatun että neulotun kassin mallit. Mallin sävelsin kuitenkin itse, aloitin tekemällä pohjan ristiinvahvistettuna (kuten sukan kantapään teen joskus) ja kun pohja oli sopivan kokoinen, poimin sivuista ja aloitusreunasta silmukat, joilla jatkoin nyt sitten sileää neuletta jo jokusen kerroksen - harkinnassa on, että tekisin jonkinlaista palmikkokuviota tms. mutta mietin kiristäisikö se liikaa. Koska vuoren ompelua en harrasta, pitsikuvio ei tällä kertaa tule kysymykseen, että tavarat pysyisivät sitten kassissa :)

Ja kuten kuvastakin näkyy, lankana on Silver Soft, jota jokin aika sitten ostin pari kerää. Puikot 5 mm ja aluksi loin 80 silmukkaa pohjaan. Silmukoita poimiessa kavensin pitkien sivujen reunoissa 2 yhteen, joten suljettuna neuleena on nyt 78+9+78+9, nuo yhdeksän siis ne sivuista poimitut.